1.12.2021
Norrhydro Group Oyj (“Norrhydro” tai “Yhtiö”), on suomalainen liikkeenohjauksen edelläkävijä ja Skandinavian johtava energiatehokkaiden hydraulisylinterien tarjoaja. Yhtiö on erikoistunut suunnittelemaan ja valmistamaan korkealaatuisia, asiakaslähtöisiä ja energiatehokkaita hydraulisylintereitä liikkuvaan kalustoon. Yhtiö julkisti 23.11.2021 listautumisantinsa tuloksen sekä osakkeidensa listaamisen Nasdaqin ylläpitämälle First North -markkinapaikalle. Listautumisantiin kohdistui merkittävää kysyntää sekä suomalaisilta instituutioilta, että varsinkin yleisöltä.
Listautumisanti pähkinänkuoressa:
- Instituutioanti ylimerkittiin 2.8 kertaisesti ja yleisöanti 14.3 kertaisesti
- Listautumisannissa Yhtiö sai noin 12 tuhatta uutta osakkeenomistajaa
- Merkintähinta listautumisannissa oli 3,15 euroa osakkeelta, vastaten noin 34 miljoonan euron markkina-arvoa listautumisannin jälkeen
- Listautumisannissa laskettiin liikkeelle 2 539 682 uutta osaketta, jotka vastaavat noin 23 %:in osuutta Yhtiön osakekannasta listautumisannin jälkeen
- Norrhydro sai listautumisannilla noin 8 miljoonan euron bruttotulot kasvustrategiansa ja kansainvälistymisensä toteuttamiseen, mukaan lukien strategiset yritysostot
- Kaupankäynti Nasdaqin First North -markkinapaikalla alkoi tänään 1.12.2021 tunnuksella “NORRH”
Translink Corporate Finance toimi listautumishankkeessa Yhtiön taloudellisena neuvonantajana ja jatkaa listautumisen jälkeen Yhtiön hyväksyttynä neuvonantajana (Certified Adviser), jonka velvollisuutena on avustaa Yhtiötä tiedonantovelvollisuuden ja muiden markkinapaikan velvoitteiden täyttämisessä.
Yrjö Trög, Norrhydron pääomistaja ja toimitusjohtaja kommentoi yhteistyötä listautumishankkeessa:
Listautuminen pörssiin on ollut strategisena tavoitteenamme ja olemme määrätietoisesti edenneet sitä kohti. Translinkilla oli erittäin tärkeä rooli projektissa – neuvonantajanamme heillä oli päävastuu hankkeen etenemisestä erittäin tiukan aikataulun mukaisesti sekä heidän avullaan löysimme yhtiön kannalta parhaat ankkurisijoittajat. Prosessi eteni strukturoidusti ja me kykenimme keskittymään päivittäiseen operatiiviseen toimintaan ja kasvustrategian toteuttamiseen. Suosittelen lämpimästi Translinkia neuvonantajaksi vastaaviin listautumishankkeisiin.
Jari Lauriala, Translink Corporate Financen toimitusjohtaja kommentoi:
Kysynnän ja sijoittajapalautteen perusteella Norrhydron listautuminen oli huikea menestys, joka selkeästi tulee viemään yhtiön seuraavalle tasolle. Olemme kiitollisia Yrjölle ja hänen tiimilleen luottamuksesta Translinkiin, joka ilmeni heti projektin alussa. Olemme myös erittäin onnellisia siitä, että omat sisäiset tavoitteemme laadukkaalle listautumisprosessille ja siihen liittyvälle taloudelliselle neuvonannolle täyttyivät. Oman strategiamme keskiössä ovat digitalisaatiota kehittävät ja siitä hyötyvät kasvuyhtiöt. Tämä hanke on hyvä esimerkki siitä, että keinovalikoimaamme kuuluvat kyseisten yhtiöiden osalta myös pörssilistautumiset.
Translink Corporate Finance
Translink Corporate Finance toteuttaa Corporate Finance -neuvonantopalveluita yli 30 toimiston kautta avainmarkkinoilla Amerikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Translink on onnistunut avustamaan asiakkaitaan sadoissa transaktioissa perustamisensa vuoden 1972 jälkeen. Translinkin toimistot ovat toimineet neuvonantajina yli sadassa yritysjärjestelyhankkeessa viimeisen 12 kuukauden aikana.
Translink Corporate Finance Suomessa
Helsingissä sijaitseva Translink Corporate Finance Finland on yksi johtavista yritysjärjestelyiden toteuttajista Suomen markkinoilla. Perustamisestaan lähtien yli 15 vuotta sitten, sen partnerit ovat toteuttaneet noin 100 yritysjärjestelyä eri toimialoilla sekä paikallisesti että kansainvälisesti. Lisäksi Translink Finland on Nasdaq First Northin Hyväksytty Neuvonantaja.
Lisätietoja antavat:
Jari Lauriala, +358 40 091 8855
Sami Miettinen, +358 40 0735 835
Juuso Marttinen, +358 50 561 4027